Grilli PuskaJussi, Kurikka
Etelä-Pohjanmaalla sijaitsee ScanBurger-ketjuun kuuluva Grilli PuskaJussi, joka on ollut mukana ScanBurger-ketjussa jo lähes kaksikymmentä vuotta. Tarjolla on monipuolinen valikoima, johon kuuluvat ScanBurgerin herkullisten tuotteiden lisäksi Grilli PuskaJussin omat perinteiset grillituotteet. Yrittäjä Reija Valtari kertoo tarinansa:
“Yrityksemme toiminta on monipuolista, aina omasta alkutuotannosta marja- ja vihannesalalla franchising-yrittäjyyteen muiden ketjujen parissa. Meillä on Grilli PuskaJussin lisäksi muun muassa useita Kotipizza-ravintoloita. Vuonna 2007 lähdimme hieromaan kauppaa Etelä-Pohjanmaan ehkäpä kuuluisimman grillin, ScanBurger-ketjuun kuuluvasta Grilli PuskaJussista. Aloittelimme yrittäjinä Kurikassa 1.6.2007, jolloin grilli oli ollut osa ScanBurger-ketjua jo pari vuotta, uuden rakennuksen valmistumisesta lähtien.
Pitkät työmatkat alkoivat tuntua rasittavilta, kun päivittäinen matka edestakaisin vei useamman tunnin. Vuoden 2011 vaihteessa myimme grilliliiketoimintamme kalusteineen uudelle yrittäjälle ja vuokrasimme hänelle grillirakennuksen ja tontin.
Viiden vuoden kuluttua tilanne oli muuttunut, ja liiketoiminta oli taas myytävänä. Koska omistimme edelleen rakennuksen, päätimme ostaa liiketoiminnan takaisin. Suunnittelimme innokkaasti tulevaisuutta, ja etäisyys ei enää tuntunut esteeltä. Kohta olisi jälleen aika hurauttaa Vähästäkyröstä Kurikkaan, poppikoneet täysille ja matkaan!”
Ravintolapäällikkö Elina toimii Valtarin oikeana kätenä ja vastaa päivittäisen toiminnan sujumisesta Grilli PuskaJussissa, mutta Reija astuu itsekin grillin puolelle aina kun ehtii. Hän myös hoitaa Grilli PuskaJussin sosiaalisen median tilejä, joissa paikallinen murre on osa viestintää.
”Somessa saamme melkoisesti näkyvyyttä niin Instagramin kuin Facebookinkin puolella, ja seuraajia on kertynyt paljon. Käytössämme on myös TikTok. Käytän julkaisuissa rehevää Etelä-Pohojammaan murretta, ja julkaisuja on jaettu eri murresivustoillekin. Valokuvat herättävät kiinnostusta, ja Reels-videoissa höystän tarinoita huumorilla, joka herättää katsojien mielenkiinnon.” Reija Valtari kuvailee
ScanBurger-yhteistyöstä Valtari kertoo:
”Olemme ylpeitä, kun voimme käyttää grillimme nimen edessä nimeä ScanBurger. Pelkkänä PuskaJussina olisimme ulkopaikkakuntalaisille vain grilli muiden grillien joukossa, mutta ScanBurgerin myötä meillä on tunnettuutta. Ketju tunnetaan ympäri maatamme hyvistä tuotteista. Saamme ketjulta monenmoista markkinointimateriaalia mainonnan tueksi, tärkeimpinä tarjouskupongit. Koulutusta on tarjolla, ja kauppiaspäiviä järjestetään. Vertaisterapia ketjun muiden yrittäjien seurassa on mukavaa! Ketjulta voi kysyä apua ongelmatilanteissa, mikäli sellaisia ilmenee. Valmiit reseptiikat helpottavat työskentelyä.”
ScanBurgerin tarjouskuponkien voimassaolon aikana saattaa välillä syntyä autojonot, joiden loppupää voi ulottua päätielle saakka. Onneksi jonot etenevät jouhevasti kiitos nopean henkilökunnan ja tehokkaan keittiön. Grilli PuskaJussissa ei ole sisätiloja asiakkaille, joten tilaukset tehdään autosta käsin ensimmäisellä luukulla ja sen jälkeen siirrytään odottamaan valmiita annoksia luukulle numero kaksi.
“Syyskuussa 2023 grillimme rikkoi jälleen kerran edellisen kuukausimyyntiennätyksen! ScanBurgerin tarjouskupongit ovat edelleen erittäin haluttuja. On hämmästyttävää, että digiaikana perinteiset paperikupongit toimivat yhä erinomaisesti. Tästä on hyvä jatkaa!” Reija Valtari kiteyttää

